Palaa takaisin: Virkun sivu
Kuten alun perinkin olin olettanut, orin löytäminen Alvalle oli hyvin hankalaa. Jouduin myös kovasti miettimään, minkälaisen varsan haluaisin. Kaiken järjen mukaan Alvan riittämätöntä saddlebred-prosenttia täytyisi nostaa, mutta toisaalta ajatus friisiläisorista oli myös erittäin houkuttava, vaikkei varsaa puhtaana friisiläisenä hyväksyttäisikään. Lisäksi olisin kovasti halunnut löytää orin Suomesta sen sijaan, että joutuisin rahtaamaan pakastespermaa ulkomailta. Hollannista olisi varmasti löytynyt sopivia friisiläisoreja ja Yhdysvalloista niitä saddlebredeja, mutta päätin ensin koluta Suomen valikoiman läpi oikein ajatuksella. Yksi melko sopiva friisiläisori löytyi melko helposti, joskin orilla oli neljännessä polvessa muutama sama nimi kuin Alvalla. Sukusiitosprosentti ei ollut varsinaisesti liian suuri, mutta ideaalissa tilanteessa lähisukulaisia ei olisi lainkaan samoja. Laitoin orin kuitenkin muistiin tulevaisuutta varten.
Tämän jälkeen sopivia osumia ei enää löytynytkään. Georgian granden jalostukseen sopivat rodut olivat Suomessa kiven alla, eivätkä kaikki maassa asuvat yksilöt suinkaan olleet oreja saati korkeasti koulutettuja. Mitään harrasteratsua en halunnut Alvan puolisoksi valita, sillä olihan varsasta kuitenkin tarkoitus leipoa mahdollisimman pätevä ratsu myös kilparadoille. Luonteen osalta orin olisi myös hyvä tasoittaa Alvan heikkohermoisuutta.
Lopulta eteeni osui kuitenkin ihka aito jenkkiläinen georgian grande -ori Galahad of Dzelzain, ja jotenkin ihmeessä kohtalo saatteli samalla vauhdilla eteeni potentiaalisen varsan ostajan. Pitkän viestittelyn jälkeen päätimme Suvi Mustosen kanssa ryhtyä tuumasta toimeen. Galahadin pakasteet lennätettiin Suomeen Yhdysvalloista asti, ja rahaa meni älyttömästi, mutta luojan kiitos Alva tiinehtyi ensimmäisellä yrittämällä niin ei tarvinnut tilailla enää uutta annosta.
Sekä Alva että minä olimme aivan hermoraunioina, kun tiineys läheni loppuaan. Levoton Alva ramppasi tarhaansa syvän polun ja oli aina ihan väsynyt talliin päästessään, joten lyhensimme sen tarhaamisaikaa reippaalla otteella. Tuli sellainen olo, että ihan kuin Alvaa olisi pelottanut ajatus siitä, että se joutuisi varsomaan ulos kaiken maailman petolintujen ja luonnonkatastrofien armoille. Karsinassaan tamma malttoi olla paikallaan ja nukkua, muisti se siellä myös syödä ja juoda. Selvästi katto pään päällä oli turvallisempi olla. Alvan vointi oli kyllä yleisestikin sangen tukala; varsa oli ISO ja se tykkäsi liikuskella PALJON.
Heinäkuun 15. päivä oli aurinkoinen mutta tuulen takia viileä kesäpäivä, ja Alva oli onneksi sisällä alkaessaan aamupäivällä selkeästi tosi toimiin. Minähän oli jo ihan satavarma, ettei varsa mahdu ulos, mutta myönnettäköön että varsojen ja varsomisen suhteen minulla oli tapana panikoida turhaan. Eläinlääkäripariskuntamme Rosabella ja Mikko Autio hoitivat varsan ulos hyvin kevyin vetoavuin, kun Alva heittäytyi vähän laiskaksi ponnistamaan yhtään itse. Musta tammani oli niin kauhean kärsivän oloinen, että ajattelin sen varmaan kohta heittävän henkensä, mutta Rosa totesi Alvan vain olevan dramaattinen niin kuin aina.
Syntynyt tammavarsa oli ison ja liikkuvaisen lisäksi erinomaisen terve. Sillä oli suorastaan vauhti päällä heti ylös pääsemisen jälkeen, ja nisän löytämiseen se tarvitsi hieman apua. Tai siis meidän täytyi pitää Alvaa paikoillaan, jotta se tajusi seistä aloillaan varsan imiessä nisää. Alva oli taas heittäytynyt levottomaksi eikä se olisi alkuun malttanut yhtään seistä, vaikka innokkaasti se kyllä varsaansa nuoli ja töni, jopa sellaisella tarmolla että hutera varsa oli välillä kyljellään. Kokonaisuus oli kyllä jotenkin huvittava; vähän kuin Alva ei olisi tiennyt miten päin olla eikä varsa tiennyt vielä yhtään miten olla olemassa ylipäänsä. Lopulta yhteiselo alkoi kuitenkin näyttää siltä, että parivaljakko jätettiin kahdestaan tutustumaan tähän uuteen elämänkuvioon. Kaunis tammavarsa peri isänsä samppanjan värityksen, joten se päätettiin tietenkin nimetä isänsä alkukirjainta mukaillen. Guineverelle oli tosiaan jo koti sovittuna Aarnin tallille Suvi Mustosen luo, mutta onneksi vieroitukseen oli pitkä aika ja saisimme rauhassa nauttia ihanasta varsakuplasta.