Palaa takaisin: Valentin sivu
Piparkakku roikkui Valentin karsinan ovessa, kun Joakim tuli laittamaan hevosta valmiiksi kisamatkaa varten. Se killui joulunpunaisen nauhan varassa läpinäkyvässä muovikääreessä, jonka läpi herkkupalan taidokkaat sokerikuorrutekoristelut näkyivät houkuttelevasti. Joakim laski käsistään Valentin loimen ja kuljetussuojat, irrotti piparkakun ja katsoi sitä tarkemmin. Epäilemättä tämä oli Jasminin tekosia – Jasmin rakasti leipomista ja olisi juuri hänen tapaistaan ilahduttaa ystäviään joulun alla jollain tällaisella.
Valent kurkisti uteliaana karsinastaan, kun Joakim rapisteli kääreen auki ja haukkasi piparkakusta palasen. Se oli juuri niin hyvää kuin miltä näyttikin. Hevonen kurotti hamuamaan piparkakkua Joakimin kädestä, mutta Joakim veti kätensä kauemmas, taputti valkean ruunan kaulaa ja naurahti: ”Sulle on omat herkut.”
Valentin kuljetussuojia laittaessaan Joakim kuuli tallikäytävältä liikettä. Hän nousi ylös, kurkkasi käytävälle ja näki Jasminin tutun takin vilahtavan. Joakim otti piparkakun suupielestään ja huikkasi: ”Hei, kiitos tästä!”
”Ai mistä?” Jasmin tuli Valentin karsinan ovelle ja ojensi kätensä ruunan nuuskittavaksi. Toisessa kädessään hän roikotti narun varassa riippuvaa isoa piparkakkua, samanlaista kuin se, jonka Joakim oli löytänyt.
Joakim viittasi Jasminin kantamaan piparkakkuun, kohotti omaa puoliksi syötyä pipariaan ja sanoi: ”Sinultahan nämä oli? Tosi hyvää.”
”Aa, ei. Tämä roikkui meillä kotiovessa aamulla. Luulin ensin että Suvilta, mutta ei sekään tiennyt tästä mitään, niin meinasin tulla kiittämään Aarnia, koska se varmaan nämä järjesti. Tosi kivasti tehty! Onko sitä näkynyt?”
”Aarni on varmaan vielä kotona, sano kiitokset minunkin puolestani”, Joakim nyökkäili.
”Sanon”, Jasmin vastasi, taputti Valentia ja tallusteli sitten tallista ulos.
Vain hetkeä myöhemmin Aarni kopsutteli taukohuoneen ovesta käytävälle.
”Aarni! Kiitos pipareista! Jasminkin kävi ja haluasi kiittää, mutta luultiin että olet vielä kotona niin se lähti juuri äsken sinne”, Joakim hihkaisi.
”Ai? Eivät ne kyllä minun aikaansaannostani ole, luulin että Jasminilta. Taukohuoneessa oli pipareita iso läjä odottamassa äsken kun menin sinne. Oletko varma, ettei Jasmin tuonut niitä?”
Joakim tuumi hetken. ”Ei, se tuli etuovista, ja jos ette taukohuoneessa törmänneet toisiinne, niin tuskinpa Jasmin siellä ehti käydä.” Samassa Joakimin ajatuksissa kohotti päätään aavistus. Mitenkäs Aarni tähän aikaan oli jo liikkeellä? Aarnihan olisi hyvin ehtinyt hiippailla pitkin poikin maita ja mantuja kylvämässä pipareita ympäriinsä vaikka koko yön, se ketku, ja nyt esitti kuin ei mitään tietäisikään. Joakimin kasvoille kohosi ovela virne.
”Salaperäisesti ilmaantuvia pipareita! Eikä kukaan tiedä asiasta mitään”, Joakim myhäili, eikä voinut arvata, että Aarnin aatokset olivat kulkeneet samankaltaisia reittejä. Joakimhan oli lähdössä kisamatkalle ja heräsi siis aikaisin, joten hänellä olisi ollut hyvin aikaa toteuttaa pipariyllätys ennen kuin muut heräävät…
”Varmaan joku tonttu ollut asialla”, Aarni sanoi ja katsoi ystäväänsä merkitsevästi, haluten katseellaan ilmaista, että oli päässyt perille Joakimin järjestämästä jouluyllätyksestä.
”Mm-hmm! Joku tonttupa hyvinkin!” Joakim iski Aarnille silmää salaliittolaisen elkein, varmana siitä, että oli selvittänyt salaperäisesti ilmaantuneiden piparkakkujen alkulähteen. Yhtä erehtyneinä ja yhtä lailla itseensä tyytyväisinä miehet jatkoivat omia touhujaan. ”Ajelehan turvallisesti”, Aarni huikkasi hyvästeiksi ja jatkoi matkaansa, kun Joakim lähti taluttamaan Valentia kohti pihalla odottavaa traileria.
Ruuna kopsutteli traileriin kuin vanha tekijä, ja Joakim varmisti, että hevonen oli kunnolla kiinni ja kaikki muutenkin kunnossa matkaa varten. Kuskin penkille noustessaan Joakim kopsutteli lumet kengistään ja kiinnitti turvavyön. Hän tarkisti, että tärkeimmät olivat mukana: puhelin, check, iso termari täynnä kahvia, check. Auton tuulilasin läpi avautui jouluisen luminen maisema, mutta erityisen liukasta ei ollut, joten matkan pitäisi sujua jouhevasti, Joakim tuumi. Ajatus keskeytyi, kun jostain äkkiä kuului helinää, ihan kuin pieniä tiukuja tai kulkusia. Joakim kääntyi katsomaan ulos matkustajan puoleisesta ikkunasta puolittain odottaen näkevänsä Aarnin ja muut siellä vilkuttamassa jotkut hönöt tonttulakit päässään, mutta pihalla ei näkynyt ketään. Sen sijaan Joakimin nenään kohosi tuoksu, josta ei voinut erehtyä: kyllä, piparkakkuja! Etupenkillä nökötti pienessä sievässä korissa kasa kauniita, tuoksuvia pipareita.
Joakim katsoi piparikoria hölmistyneenä ja hörähti sitten nauramaan. Missä vaiheessa joku ne ehti tuoda? Ihme tonttuja koko sakki, Joakim tuumi hymyillen, nappasi korista piparin suuhunsa ja väänsi avainta auton virtalukossa. Joakim kurvasi trailerin tallipihalta tielle, ja pian he jo katosivat näköpiiristä huristellessaan kohti Storywoodsia.
Tallipihalla pieni tuulenpuuska pyöräytti lunta ilmaan kuin kimaltavia konfetteja, sitten oli taas tyyntä. Pakkanen kilahteli tiukuina tallin ovensuussa. Ovenkahvaan kuin tyhjästä ilmaantunut kääreen suojaama piparkakku killui kuin koriste joulukuusen oksalla odottamassa löytäjäänsä.